Jokaisen etätyöläisen ja itsensä kehittäjän paras kaveri

Työskentely etänä ammattilaisvedonlyöjänä – onko se mahdollista?

Työn tekeminen etänä on viime vuosina saavuttanut valtavan suosion. Monella alalla tekniikan edistyminen mahdollistaa työskentelyn mistä päin maailmaa tahansa. Esimerkiksi kirjoitustöitä voi usein tehdä yhtä lailla toimistolta käsin tai kotoa kuin vaikkapa altaan reunaltakin.

Erityisesti etätyöskentelyn suosio räjähti käsiin maailmanlaajuisen pandemian aikana. Silloin moni firma ja työntekijä huomasi, kuinka toimistolle raahautuminen ei ollutkaan niin tarpeellista kuin miltä se oli aiemmin vaikuttanut. Tässä artikkelissa pohdimme kuitenkin varsin erilaista etätyöskentelyä – nimittäin ammattivedonlyöjän ammattia. Pohdimme muun muassa sitä, miten ammattivedonlyönti toimii ja onko se ylipäätään tavoittelemisen arvoinen asia ihmisille.

Etätyön hyödyt ja edut

Ennen kuin käännämme katseemme lähemmin ammattivedonlyöjän ammattiin, seuraavassa on luetulta muutama yleismaailmallinen etu, jotka leimaavat kaikenlaista etätyöskentelyä.

  • Sijainnista riippumattomuus: Etätyö mahdollistaa työskentelyn missä tahansa, jossa on internetyhteys. Tyypillisiä työskentelykohteita ovat muun muassa viihtyisät kahvilat, rantalomakohteet ja oma koti. Tämän joustavuuden ansiosta etätyötä tekevä voi valita työpaikakseen juuri sellaisen ympäristön, joka parhaiten edistää hänen tuottavuuttaan ja keskittymistään. Missä tahansa ei siis töitä kannata tehdä, vaan yleensä kannattaa valita paikka, jossa on tarpeeksi valoa ja ilmaa ja samalla vähän muita virikkeitä tai melua.
  • Joustavat työajat: Perinteiset suomalaiset työt sitovat tekijänsä samaan paikkaan kahdeksasta neljään saakka. Etätyöskentely kuitenkin tarjoaa yleensä tätä enemmän vapauksia, jolloin henkilö voi itse vaikuttaa siihen, milloin hän haluaa hoitaa työnsä ja on tuottavimmillaan. Osa tykkää tehdä töitä heti herättyään, jolloin muuta tekemistä ei ehkä ole niin paljon. Toiset puolestaan haluavat säästää työt pimeään aikaan, jolloin inspiraatio mahdollisesti on korkeimmillaan luovissa töissä.
  • Matalammat yleiskustannukset: Etätyöskentely poistaa usein fyysisen toimistotilan tarpeen, työmatkakulut ja muut perinteiseen työhön liittyvät yleiskustannukset. Samalla säästyy aikaa ja vaivaa, kun ei tarvitse joka aamu matkustaa töihin ja kotiin julkisissa kulkuneuvoissa ja sään armoilla.
  • Työ- ja perhe-elämän parempi tasapaino: Etätyö tarjoaa mahdollisuuden parempaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Etätyö vähentää usein monenlaista stressiä, eikä henkilön tarvitse olla koko ajan mukana epätoivotuissa sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin nopeasti loppuun palaville introverteillekin jää mahdollisesti enemmän akkua jäljelle oman perheen kanssa olemiseen sen sijaan, että tarvitsisi työt lopetettuaan heti kaivautua omaan kuoppaansa.

Mitä ammattivedonlyönti vaatii?

Yllä olemme esitelleet, kuinka etätyöskentelyssä on selvästi omat hyvät puolensa. Totuus kuitenkin on, että itse ammattivedonlyöjän polku on hyvin haastava ja pahimmillaan jopa vaarallinen.

Voidakseen uhkapelata työkseen henkilöllä pitää olla todella vahva luotto omiin kykyihinsä. Sivusto Verovapaatnettikasinot esittelee lukuisia nettikasinoita ja vedonlyöntisivustoja, joilla omia siipiä voi kokeilla. Totuus kuitenkin on, että puhtailla kasinopeleillä ei ammattivedonlyöjäksi voi nousta. Kolikkopelit ja pöytäpelit ovat valtaosaltaan täysiä tuuripelejä, joten niiden varaan ei omaa ammatillista osaamista ja taloutta voi rakentaa. Sen sijaan vedonlyönti on kieltämättä toinen asia.

Vedonlyöjä ei voi tienata rahaa vain arvailemalla summan mutikassa, mitkä joukkueet ja urheilijat mahdollisesti pärjäävät Suomessa ja maailmalla järjestetyissä urheilukilpailuissa. Eikä tämä onnistu liioin sitenkään, että vain lyö aina vetoa Suomen tai muiden suosikkiurheilijoidensa puolesta. Tällaista vedonlyöntiä kutsutaan hupipelaamiseksi, jossa ei ole mitään vikaa, mutta sillä ei myöskään ole mitään tekemistä ammattivedonlyömisen kanssa.

Ammattivedonlyönti on raakaa työtä, joka edellyttää halukkuutta ja kykyä käsitellä ja jäsennellä tietoja tarkasti ja tehokkaasti. Henkilön tulee olla kykeneväinen matemaattiseen päättelyyn ja numeroiden pyörittämiseen. Hänen pitää hallita tilastot ja todennäköisyydet ja kehittää itselleen erilaisia taulukoita ja tulosarviointeja. Jokaisen tehdyn vedon tulee olla perusteltavissa matemaattisesti ja todennäköisyyksien perusteella.

Otetaan esimerkki, jossa joukkueelle A tarjotaan ottelun voitolle kertoimeksi 4,00. Ammattivedonlyöjän tulee osata laskea, että tämä tarkoittaa, että vedonlyöntitoimisto laskee, että tämän kohteen osumatarkkuus on näin ollen alle 25 %. Jos pelaaja itse kokee, että joukkueella on aika lailla 50 prosentin mahdollisuus voittaa kyseinen ottelu, on kyseessä ylikerroin ja sille kannattaa pitkässä juoksussa lyödä vetoa. Keskeistä ei lopulta ole se, toteutuuko kerroin, vaan se, kannattaako valinnalle tarjottavaan kertoimeen aitojen todennäköisyyksien valossa tarttua.

Ammattivedonlyöjän tulee myös ymmärtää, että yksittäinen voittava veto ei vielä kerro hänen taidoistaan ja kykeneväisyydestään sen enempää kuin yksittäinen häviäväkään veto.

Näin voit testata, onko sinusta ammattivedonlyöjäksi

Kuka tahansa voi testata omia ammattivedonlyöjän taitojaan. Parasta dataa saat siten, että teet useita vetoja pienellä panoksella. Voit esimerkiksi ottaa itsellesi 20 euron pelikassan ja pyrkiä tekemään sillä useita 10–20 sentin vetoja. Kun tarpeeksi aikaa on kulunut, voit katsoa, oletko jäänyt pitkällä aikavälillä voitoille vai etkö. Mitä kauemmin ja useampia vetoja pystyt tekemään ja silti jäämään voitolle, sitä todennäköisemmin sinulla on potentiaalia ammattivedonlyöjäksi.

Jos olet vaikkapa 300 vedon jälkeen edelleen mukavilla voitoilla, voit kokeilla tallettaa vaikkapa 200 euroa ja tehdä 1–2 euron vetoja. Jos puolestaan hävisit panostamasi rahat, on vedonlyöntisi todennäköisesti enemmän tuuri- kuin taitopuolella.

Lisää aiheesta sen vierestä

Alustatalous ja Everything-as-a-Service – tästä on kyse

Alustatalous on ilmiö, joka on mullistanut tapamme tehdä liiketoimintaa, kuluttaa palveluita ja luoda arvoa. Kyseessä ei ole pelkästään teknologia-alustojen – kuten Uberin, AirBnB:n tai Amazonin – nousu, vaan laajempi taloudellinen rakennemuutos, jossa verkostoituminen, datan hyödyntäminen ja jatkuva palvelumuotoilu ovat keskiössä. Alustat mahdollistavat eri toimijoiden – yritysten, yksilöiden ja yhteisöjen – kohtaamisen tavalla, joka synnyttää uusia markkinoita, hajauttaa valtaa ja kasvattaa tehokkuutta. Näin syntyy dynaaminen ekosysteemi, jossa arvonluonti perustuu osallistumiseen ja vuorovaikutukseen.

Lue lisää »
Diginomad

Haaveiletko digital nomad -elämäntyylistä? – Huomioi seuraavat asiat

Elämä ilman toimistopakkoa, vapaus valita asuinpaikka ja työajat – digital nomad -elämäntyyli houkuttelee yhä useampia. Se yhdistää sekä työskentelyn että reissaamisen ainutlaatuisella tavalla. Vapaus tuo mukanaan vastuuta omasta tekemisestään, ja onnistumiseen tarvitaan suunnitelmallisuutta.

Lue lisää »
paras sähköposti pienelle yritykselle

Paras sähköposti pienelle yritykselle: Vapauta potentiaalisi oikealla työkalulla

Pienyrityksen pyörittäminen on kuin jongleeraisi useilla palloilla samanaikaisesti. Asiakassuhteet, markkinointi, taloushallinto – kaikki vaativat huomiotasi.

Lue lisää »
Tehokas työpäivän rytmitys

Tehokas työpäivän rytmitys: Näin käytät voimataukoja oikein

Moderni työelämä vaatii keskittymistä, tehokkuutta ja jatkuvaa suorituskykyä. Jos yritämme paahtaa läpi työpäivän ilman taukoja, tuloksena ei kuitenkaan ole lisääntynyt tuottavuus, vaan uupumus ja laskeva keskittymiskyky. Tässä kohtaa voimatauot tulevat kuvaan. Ne ovat lyhyitä, suunniteltuja hengähdyshetkiä, jotka auttavat palauttamaan aivotyöskentelyyn tarvittavan energian ja tukevat tehokasta työskentelyä.

Lue lisää »

Kotioffice.fi

etätyöläisen paras kaveri

Kotioffice.fi on jokaisen etätyöläisen ja paikasta riippumattoman työn tekemistä kiinnostuneen sivusto. 

Suositukset
Mainoksia
Tutustu